Laparoskooppinen sappirakon poistaminen

Sappikivitauti on hyvin yleinen vaiva ruoansulatuskanavan yläosassa ja sillä on monia ilmaisumuotoja oireettomasta kivien esiintymisestä akuuttiseen sappirakkotulehdukseen. Tätä vaivaa esiintyy 11 %:lla miehistä ja 26 %:lla naisista. 10-20 %:lla potilaista ilmenee sappikivitauti jaksottaisesti voimakkaina ylävatsakipuina. Kipu voi myös säteillä oikeanpuolisen lapaluun tai olkapään alueelle tai solisluun yläpuolelle. Yleensä kipua voi provosoida aikaisempi “raskas ja runsas” ateria. Myös kroonista kylkiluun alapuolella sijaitsevaa jäytävää kipua, vatsan pingottumista ja ajoittaista pahoinvointia saattaa esiintyä. Tällaisissa tapauksissa vaaditaan komplikaatioita ehkäisevää kirurgista hoitoa.

Sappikivet ovat sappirakossa muodostuvia kiinteän aineen joukkoja, jotka saattaa olla havaittaessa hyvin eri kokoisia, eri koostumuksilla ja eri värisiä (1-2 mm:n ja jopa 5-7 cm:n halkaisijalla). Sappikivet muodostuvat sapen koostumuksen muutoksen takia, mikä saattaa taas johtua hyvin erilaisista syistä.
Tarve leikkaukseen ei riipu kivien määrästä tai koosta, vain pääasiallisesti kuitenkin valituksista. Poikkeuksena on jättimäiset >3 cm kivet, joiden tapauksessa on komplikaatioiden syntyminen todennäköistä ja vaatii joka tapauksessa leikkausta.

Jos on havaittu sappikiviä (varmoin tapa siihen on ultraäänitutkimus) pitäisi mennä 1 kk aikana kirurgin vastaanotolle tulevan hoitosuunnitelman laatimiseksi.
Sappikivitautin komplikaatiot ovat akuutti sappirakkotulehdus, sappitietulehdus, mekaanisen sappitietukoksen (kivi estää sappivirtauksen) aiheuttama keltaisuus ja haimatulehdus. Pelkästään haimatulehduksen kuolleisuus on 10%. Nämä sairaudet edellyttävät kiireellisiä lääketieteellistä hoitoa.
Sappikivitaudin hoito on kirurginen. Erotetaan tähystysleikkausta eli laparoskooppista ja avointa eli tavanomaista menetelmää.

Suositumpi on laparoskooppinen menetelmä (onnistuu 96-98%:ssa tapauksista, eli ei tarvi toimenpiteen aikana vaihtaa avoimeen menetelmään), mutta se voi joskus osoittautua teknisesti hyvin vaikeaksi ja silloin pitää käyttää ns. avointa menetelmää, joka vaatii suurempaa viiltoa.
Laparoskooppista kolekystektomiaa tai sappirakon poistoa suoritetaan yleisanestesiassa (potilas nukkuu). Neljän pienen (0,5-1 cm; navan yläpuolella oleva viilto hieman suurempi: 2-3 cm) viillon kautta syötetään vatsaonteloon välineet ja vatsaontelo täytetään kaasulla (CO2), jotta siihen syntyisi tarvittava tila ja näkyvyyttä operaation tekniseen toteuttamiseen.
Navan yläpuolella sijaitsevan viillon kautta syötetään kamera, jonka avulla kirurgi näkee kuvaa leikkaussalissa olevalta näytöltä. Erikoisvälineillä poistetaan sappirakko omalta paikalta maksan pinnalla ja pienillä metalliklipseillä suljetaan sappirakon kanava sekä valtimo, joka varustaa sappirakkoa.
Laparoskooppisen leikkauksen jälkeen haavat paranevat yleensä hyvin ja useimmiten jäävät tuskin näkyvät pienet arvet. Avoimen haavan paraneminen on hitaampaa ja arpi suurempi.

Suurimmat riskit laparoskooppisen kolekystektomian tapauksessa:
1. Maksan ulkoisten sappitiehyjen loukkaantuminen (0,1 – 0,8%).
2. Naapurielinten (pohjukaissuoli ja paksusuoli) loukkaantuminen (0,1 – 0,3%).
3. Verenvuoto sappirakoon aitiosta (maksasta). (Avoimelle menetelmälle siirtyminen verenvuodon takia enintään 1%).

Operaation kesto on yleensä 45-90 minuuttia.

Kotiin pääsee yleensä seuraavana päivänä leikkauksen jälkeen. Tikkien poisto tapahtuu 7 – 10 vuorokauden kuluttua. Useimmat potilaat voivat palata töihin noin viikon kuluttua leikkauksesta. Operaation jälkeen on järkevää välttää isolla rasvansisällyksellä ruokaa sekä suuria aterioita.